Tänä viikonloppuna pohdinnan aiheena oli: mikä mahtaa olla seuraava maa, jonka kulttuuri iskee itsensä läpi Suomessa/maailmalla? Populäärikulttuuria siis lähinnä. Nyt on ollut pari vuotta pinnalla, mikäs muukaan kuin, melkeen kaikki mikä tulee Japanista. Sitä ennen tosi pop on ollut Jenkit, tuo mahdollisuuksien maa.
Intia saattaisi olla aika potentiaalinen. Mutta mitä se sitten olisi sieltä? Niillä taatusti on paljon muutakin kuin Bollywood-elokuvia ja rakkaushömppä tv-sarjoja, mutta se ei ole vielä pukannut itseään esille niin, että täällä Suomessa siitä tiedettäisiin. Mun mielestä se ois jo korkea aika! Nopeasti googlailin Intian viihdeteollisuudesta, niin suomeksi ei kovin löytynyt muuta materiaalia kuin juttuja Bollywood-tuotannoista. Niillä siellä pyörii isot rahat ja jättiyleisöt(jälkimmäistä moninkertaisesti verrattuna Jenkkilän sisareensa), mutta kotimaanmarkkinoilla valitettavasti vain.
Eräskin samassa taloudessa asuva henkilö on viime viikkoina hurahtanut ihan täysin korealaisiin ja heidän tuotoksiinsa. Sieltä voisi kans kummuta jonkin sorttista ilmiötä maailmalle. Ainakin niiltä löytyy kaikkea mitä kuvitella saattaa, mutta kuitenkin erilaista kuin itäisestä naapuristaan. Eiköhän siis sieltä löytyisi jotakin suuremmalle yleisöllekin.
Itse en seuraa oikein mitä maailmalla tapahtuu, siis kulttuurin liikehdinnässä. Eri maiden, varsinkin pienempien, (ala)kulttuureista on muutenkin aika vaikea saada selkoa, kun internetsissä tieto voi hyvinkin olla vain paikallisella kielellä tai muuten vaikeasti löydyttävissä. Oishan se siistiä olla jonkin sortin salapoliisi, joka tietäisi kaikkia siistejä juttuja ympäri maailmaa. Sitten voisikin olla helpompi ennustaa, että missä on potentiaalia läpi lyömiseen. Itsellä ei vaan keskittyminen riitä niin kauan, että tekisi jotain mullistavia löytöjä. Toivottavasti joku muu tekee niitä löytöjä, että muutkin pääsee nauttimaan tuloksista.
2009/02/16
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Meikän ongelma intialaisen kulttuurin kans on se, että se on melkosen rajottunutta länsimaalaiseen nähden. Vaikka unohtais sen, että Bollywood-valkokankaalla ei käytännössä pussata koskaan (liian irstasta), suurin ongelma on tarinoiden yksipuolisuus.
VastaaPoistaTämä sitten sillä varauksella, että ite en oo niitä nähny, mutta paikallisten kans on aiheesta juteltu. Natiivit kertoo silmät loistaen kuinka jokainen Bollywood-pätkä kierrättää samanlaisen rakkaustarinan ja erot edellisiin löytyy puvustuksesta ja uusista tanssikoreografioista. Ja inkkarit on vähän semmosia että ne haluaa aina sitä samaa, jos ruokailutottumukset kertoo mitään niiden elämästä. Ne nimittäin oikeesti syö täsmälleen samaa ruokaa *joka* päivä.
Jotenki vaikee kuvitella että semmonen myis länkkäreissä, mutta eihän sitä koskaan tiiä. Voin lähetellä näytteitä hommeleista kunhan lähen takas Bangaloreen.
Intialaisuus meni Oscareissakin läpi (Slumdog Millionaire), ehkä se on megatrendi. Itse veikkaan kyllä kiinalaisten puolesta.
VastaaPoistaMainitsemistasi syistä en ole oikein syventynyt niihin kulttuurimielessä, enkä ole ikinä käynyt kummassakaan.
Korealaiset on kyllä vakuuttavia, mitä nyt on sattunut näkemään esimerkiksi televisiosta. Laadukkaita juonia, laadukasta jälkeä, hyviä näyttelijöitä. Ainoa ongelma on se, etten erota naisia toisistaan :D!
VastaaPoista