Oon pitänyt hiljaisuutta viime aikoina.. tai kuukausina. Ongelma ei ole se, ettei mulla ois mistä kirjoittaa tai aikaa kirjoittaa, vaan yksinkertaisesti se etten oo vaan viitsinyt.
Oon tässä seuraillut tuota rakasta Etelä-Koreaa 3D-tekniikan kannalta. Nimittäin: siellä ollaan pitkällä! En aiemmin oikein ollut perillä siitä, kuinka pitkälle tässä asiassa oikeen ollaan siellä edetty, tai missään maailmassa. Asiaan mut herätti kuitenkin musiikkivideot.
E-Koreassa ollaan siis alettu pikku hiljaa tekemään musiikkivideoita 3D:nä. Lähinnä isot tuotantoyhtiöt on tehneet niitä isoimmille nimilleen tai vasta markkinoille pyrkiville, joille povataan kovaa menestystä. Googlailin sitten vähän, että mitä kaikkea muuta ne on puuhailleet: kirjoja, videotykkejä, tv-lähetykset, pelejä, teattereissa esitetään kaikkia elokuvista jalkapalloon ja konsertteihin.. Eli toisin sanoen, kaikki mikä voi olla 3D:nä, se on jo sitä siellä. Kaikissa artikkeleissa lisäksi oli, että tämä ja tämä juttu tehtiin 3D:ksi maailmassa ensimmäisenä Koreassa.
Ettäs silleen se vaan etenee tämä tekninen kehitys, vois lyyä vetoa kuinka hittaasti se tulee tänne meille! Itseäni ei tosi kauheesti ees kiinnosta koko touhu, mutta mielenkiintosta elää ajassa, jossa voi huomata kuinka maailma kehittyy, ihanana esimerkkinä modeemi -> wlan
Lopuksi vielä video, jonka 3D-tekniikasta ei ole kamalasti iloa, kun sitä ei sellaisena täällä voi nähdä. Mutta kuvitella voi!
2010/11/01
2010/03/14
Sekalainen teksti E-Korean musiikkiteollisuudesta
Etelä-Koreassa musiikkiteollisuus on tosi paljon lähempänä sanan varsinaista merkitystä kuin esimerkiksi meillä täällä Suomessa tai edes Yhdysvalloissa. Se määrä rahaa, mitä siellä liikkuu, on jotain ihan käsittämätöntä. Yhden musiikkiohjelman yhdessä jaksossa lavasteisiin palaa varmaan rahaa enemmän kuin Suomessa koko vuonna vastaaviin laitettaisiin, olettaen että täällä edes mitään vastaavaa olisi.
Tuotantoyhtiöt on koneita, jotka laskee millä lyö rahoiksi parhaiten milläkin hetkellä. Juuri eilen keskusteltiin kämppisten kanssa siitä, miten eri ryhmien tyylejä muutetaan kuin iskusta sen vuoksi, mikä sillä hetkellä tuntuu yleisöön uppoavan ja myyvän. Ja tällähetkellä se on synkistely ja coolius. Hyvänä esimerkkinä on parikin tyttöbändiä, jotka aiemmin ovat olleet tosi tyttömäisiä ja lauleskelleet kivasti rakkaudesta ja kukkasista, ja ovat nyt jotain aivan vastapäistä. Luulin, että hallitseva tyttöbändien oikeutettu kuningatar SNSD ei menisi tämän virran mukana, mutta väärässä olin ja se harmittaa.
Toinen ikävä piirre Korean musiikkiteollisuudessa on se, miten kaikilta jotka siihen hommaan lähtevät mukaan, riistetään oma elämä. Kaikki idolit asuvat siellä yhtiöiden dormeissa, joista on sitten näppärä valvoa ja määräillä ihmisten (kyllä, kyllä ne idolitkin on ihmisiä, vaikka usein se unohtuukin) elämää. Elämä on yhtä aikataulua ja rehellisesti en usko, että ne jotka dormeissa asuvat, koskaan käyvät ihmisten ilmoilla "vapaa-ajallaan", jos sellaista termiä edes tuntevatkaan. Tämä siksi, koska en ole koskaan kuullut / nähnyt mitään materiaalia, jota kenestäkään pop-idolista olisi kuvattu aikataulunsa ulkopuolella.
Tänään just luin erään tyttöbändi/tanssiryhmä/mikälien laulajasta, että se oli bongattu SM entertaimentin listoille Kaliforniassa järjestetystä kykyjen etsintä päivästä. Puoliksi kinkki ja puoliksi jenkki, 15-vuotias tyttö muuttaa elämään joka tytön unelmaa Koreaan. Ei osaa kieltä, ei tunne Korean musiikkibisneksen kulttuuria eikä taatusti tiedä mitä elämä tulee olemaan. Mulla niin käy sääliksi! Siitä on nyt kyllä kulunut pari-kolme vuotta ja se näyttää ihan onnelliselta kaikissa ryhminsä kuvissa ja videoissa, mutta tiedä sitten.
Aiemmin oon kirjoittanut 2PM:n Jaebeomista, joka jätti leikin kesken ja läks meren taakse. Pari viikkoa sitten varmistui, että se ei ole todellakaan tulossa takaisin ja oon niin onnellinen sen puolesta! Se näyttää tosi onnelliselta videoissa, mitkä siitä on Jenkkilässä kuvattu breikkaamassa ja tanssimassa. Se ei varmaan ole hetkeäkään katunut sitä, että lopetti ne hommat ja voi taas viettää normaalin parikymppisen elämää.
Aika paljon samanlaisia tarinoita oon lukenut, ja se info mitä sopimuksienkin sisällöistä nettiin vuotaa, on kyllä aika karua luettavaa. Onneksi jotkut on pistänytkin aika ajoin oikeusjuttuja sun muita vireille, kun tajuavat tulleensa huijatuiksi. Fighting!
Jos paljon paskaa niin jotain hyvääkin
Kaikki musiikki mikä tulee E-Koreasta ei ole wonin kuvat silmissä tehtyä, tuotantoyhtiöiden tarkkaan syynäämää ja laskelmoitua materiaalia. Siellä tehdään ihan OIKEAAkin musiikkia, fanitan esimerkiksi monia hyviä hiphop ja elektro-ryhmiä. Niitä voi olla vaan vaikeaa koreaa taitamattomien, länsimaisten ihmisten löytää.
Varmaan kaikista tuottoisin ja laadukkain ei-tuotantoyhtiöiden-luomus on Epik High. Rakastan niitä täysin ja oon onnellinen, että uutta materiaalia ilmestyy tasaiseen tahtiin, laadun silti säilyessä. Epik High uusin levy 'Epilogue' ilmestyi keskiviikkona ja AH! Se on hyvä.
Tässä video levyllä olevasta biisistä Run:
Kyllä Epik Highillakin taatusti liikkuu tosi paljon rahaa ympärillään, mutta sielujaan eivät ole onneksi vielä myyneet, kuten valitettavan usein käy, kun indiestä tulee vähän isompi juttu: kirjotetaan pirun verellä sopimus jonkin ison tuotantoyhtiön kanssa ja sitten huomataankin, että joka päivä pitäisi olla esittämässä samaa hittikappalettaan jossain TV-ohjelmassa.
Kaiken tämän jälkeen, minkä tiedostan olevan todella mätää sisältä, tykkään silti ihan hirviästi! Pus pus!

2010/03/05
Kauniit videot ja musiikit
Oon viettänyt tämän viikon hiihtolomaa ja aikaani oon kuluttanut muun muassa kattelemalla musiikkivideoita YouTubesta. Jos ois joku mittari siitä määrästä mitä oon kattonut, niin se näyttäs aika isoja lukuja.
Ajattelin tähän listata muutaman omasta mielestäni tosi kauniin videon, joissa kaikissa kyllä on kauniit musiikitkin.
Ensimmäisenä japanilaisen electro/housepoppi bändin Perfumen Dream Fighter. En oikeastaan tiedä, onko yksinkertaisesti kauniimpaa edes nähty!
Tähän vois laittaa kyllä melkein kaikki Perfumen videot, ne on niin kauniita ja seesteisiä.
Sitten toisena tulee pari viikkoa sitten valvomisen tuloksena löytyneen yhden miehen orkesterin Songs To Wear Pants To:n nerokkaan Andrew'n toisen projektin Your Heartin In the Sun (huh mikä lause!). STWPT on siis sellainen projekti, missä Andrewille voi lähettää pyynnön siitä, millaisen kappaleen haluaisi kuulla(maksimipituus taisi olla 71 sekuntia). Andrew sitten toteuttaa sen ja laittaa kotisivulle. Pienestä maksusta saa myös pidempiä kappaleita, joita on tilattu aika paljon esimerkiksi syntymäpäivälahjoiksi tai animaatioiden tunnusmusiikeiksi. Aivan mahtavia kappaleita, kannattaa tsekata! Genrerajat paukkuu. Andrew'n toisetkin projektit on aika loistavia (mm. Girl).
Tätä seuraavaa ei YouTube antanu embedata, kaikissa videoissa oli estetty se mahdollisuuus (Universal Music Japan ei vissiin tykkää siitä?) Mutta kappale on tässä ja se on siis Kataomoi 片想い japanilaiselta artistilta nimeltä Chara.
Lopuksi vielä japanilaisten Seamon ja Ayuse Kozuen Honey honey, vaikka tämä ei kauneudessa kilpaile samassa sarjassa, mutta on muuten yksi mun lempivideoista. Kappale on kylläkin kaunis!
Tulipa muuten huomaamatta japani-voittonen lista, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että tiedän tosi monia kauniita suomalaisia/länsimaisia musiikkivideoita, mutta huonosti tulee mitään mieleen kun yrittää varta vasten ajatella ja pääkoppaa setviä. Korealaiset ei todellakaan päässeet tälle listalle, koska niiden videot ei ole varsinaisesti kauniita vaikka silmää miellyttäisivätkin!

2010/02/05
Animetärppejä
Kirjoitin just loppuun jättipäivityksen k-pop vuodesta 2009, mutta päätin, ettei se oo julkaisukelpoinen. Liikaa fangirlismiä havaittavissa.. Kuitenkin laitan tähän lempparivideoni ja sen mistä kaikki sai minun kohdalla alkunsa.
Oon nyt päässyt vähän yli tuosta Korea-innostuksesta, tai ainakin kaikesta siitä hömpästä mikä sieltä tulee. Viimeisen niitin (väliaikaiseen) arkkuun löi Shining Inheritance, se oli vaan LIIKAA.
Nyt sitten toivuttuani pienoisesta kaikkeen-kyllästymisen-tunteesta, oon alkanut seuraamaan taas animea! On alkanut taas vaikka&kuinka paljon sarjoja ja tietty oon seurannut niitä vanhoja suosikkeja, jotka on jatkunut. Sitten oon löytänyt pari vanhempaa tuotantoa olevaa, jotka oon missannut aikoinaan.
Ensinnäkin täytyy sanoa Darker than Blackin kakkostuotantokaudesta, josta viime vuoden puolellakin kirjoitin. Se oli aikasmoinen harppaus taakse päin juonellisessa laadussa. En oikeen päässyt siihen kiinni koko aikana ja lopussa oli vähän semmonen HÄH olo. Kyllä, tajusin mitä siinä pääpiirteissään tapahtui, mutta auki jäi muutama kysymys. Tärkeimpänä: miten Heistä tuli semmonen pummi ja mitä Heille ja Yinille tapahtui lopussa? Onneksi kaikkien iloksi ja riemuksi DTB:stä tulee neljä OVA jaksoa, joista ensimmäinen onkin jo tullut. Niiden pitäis valottaa vähän kakkoskauden tapahtumia. OVAt sijoittuu kai aikaan ensimmäisen ja toisen tuotantokauden väliin. Minä ainakin tykkäsin Hein ja Yinin suhteeseen syventymistä ensimmäisessä jaksossa!
Kun näistä vanhoista suosikeista ryhdyin kirjoittaan, niin Nodame Cantabilestä on alkanut kolmas ja viimeinen kausi. Siitä on ilmestynyt nyt neljä jaksoa. En vielä oo päättänyt, onko tuo nyt hyvä vai huono ollut. Kakkoskausi oli aikamoinen pettymys, siihen verrattuna tuossa ainakin ollaan vähän petrattu :) Huumori kuitenkin toimii aina ja Nodame on ihana! Se on vähän aikuistunut, mitä ei heti osais kuvitella.
Eniten hullaantunut oon nyt animeen Detroit Metal City. Se kertoo maskihevibändistä ja sen laulajasta, joka on vähän raasu. Se ei haluais ees olla koko bändissä mukana vaan soitella kitaraa ja laulaa hempeitä rakkauslauluja. DMC:n laulajana oleminen ja siviilielämän suhteet ei oikeen käy yksiin ja se sitten aiheuttaa yhtä jos toista noloa tilannetta ja sekaannuksia.
Tykkään kamalasti DMC:n piirrostyylistä: se etenee sarjakuvamaisesti ja jälki on mukavan rosoista ja juoneen sopivaa. Sarjassa on vaan 13 minuutin mittaiset jaksot ja aluksi ihmettelin sitä tosi paljon. Nyt muutaman jakson katsoneena ymmärrän täysin: ei tuota oikeasti ees kestäis kattoa pidempiä pätkiä! Se herjaa kaikkea pyhää ja puhdasta, ja on samalla ihan älyttömän hauska. Suosittelen tosi paljon kaikille, jotka ei oo niin kovin herkkiä!

2009/12/01
Vinkkejä musikaalien maailmaan
Oon ollut ihan pienestä asti vannoutunut musikaalien ystävä. Viimeaikoina genre on taas pulpahdellut arkeeni eri reittejä.
Ensinnäkin, oon menossa tammikuussa kattomaan Tampereelle Sound of Music -musikaalia! Pääosassa esiintyy Maria Lund, joka on yksi henkilökohtainen lempilaulajattareni Suomessa. Näin Sound of Musicin leffaversion ensimmäistä kertaa joskus ihan ihan pienenä, muistan että meillä oli se TV:stä nauhoitettuna videokasetilla ja sitä sitten kelailtiin. Eli kyseinen teos on ensikosketukseni musikaalimaailmaan (jos Disney-piirrettyjä ei lasketa) ja yhä taistelee ensimmäisestä sijasta omalla ranking -listallani Moulin Rougen kanssa.
Vaikka eritoten rakastan vanhoja musikaaleja, ei uudempikaan aina oo huonoa. Ihan suoranaisesti ei musikaalia ole, mutta samoja elementtejä omaava eli aasinsiltaa myöten päästään seuraavaan vinkkiin. Oon tässä tämän syksyn seurannut amerikkalaista koulumaailmaan sijoittuvaa sarjaa Glee. Suomen televisiossa sitä siis ei vielä ole esitetty, mutta streamina oon katsonut netistä. Glee kertoo lukion musikaalikerhosta Glee klubista, jossa siihen kuuluvat nuoret treenaa kaikkea, mitä vaaditaan hyvään musikaaliesitykseen ja tähtäävät koulujen välisen kilpailun voittoon. Kuulosta kyllä niiiin High School Musicalilta, mutta ei todellakaan oo mitään sellasta! Vaikka tottakai Gleessä on paljon sellaisia aineksia, jotka sopii mihinkä tahansa höttö-nuoriso-TV-sarjaan, mutta viihyttävyydeltään se on jotakin ihan eriä luokkaa. Loistavia biisivalintoja, mahtavia hahmoja ja kiva kerrontatyyli. Mii laiks!
Kolmantena real-life-musikaali. Tämä on Impro Everywhere -nimisen ryhmän uusin musikaalinäytös. Ryhmän tarkoituksena on siis järjestää kaikenlaisia kummallisia kohtauksia ja tapahtumia, jotka hämmentää ihmisiä tai saa ne luulemaan, että jokin asia tapahtuu spontaanisti (vaikka oikeasti kaikki olisikin tarkkaan suunniteltua näytöstä).
Ryhmän muut musikaalit löytyy täältä. Itse tykkään eniten vanhimmasta, Food Court Musicalista. Enjoy!

Tunnisteet:
sarjat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)