Oon viettänyt tämän viikon hiihtolomaa ja aikaani oon kuluttanut muun muassa kattelemalla musiikkivideoita YouTubesta. Jos ois joku mittari siitä määrästä mitä oon kattonut, niin se näyttäs aika isoja lukuja.
Ajattelin tähän listata muutaman omasta mielestäni tosi kauniin videon, joissa kaikissa kyllä on kauniit musiikitkin.
Ensimmäisenä japanilaisen electro/housepoppi bändin Perfumen Dream Fighter. En oikeastaan tiedä, onko yksinkertaisesti kauniimpaa edes nähty!
Tähän vois laittaa kyllä melkein kaikki Perfumen videot, ne on niin kauniita ja seesteisiä.
Sitten toisena tulee pari viikkoa sitten valvomisen tuloksena löytyneen yhden miehen orkesterin Songs To Wear Pants To:n nerokkaan Andrew'n toisen projektin Your Heartin In the Sun (huh mikä lause!). STWPT on siis sellainen projekti, missä Andrewille voi lähettää pyynnön siitä, millaisen kappaleen haluaisi kuulla(maksimipituus taisi olla 71 sekuntia). Andrew sitten toteuttaa sen ja laittaa kotisivulle. Pienestä maksusta saa myös pidempiä kappaleita, joita on tilattu aika paljon esimerkiksi syntymäpäivälahjoiksi tai animaatioiden tunnusmusiikeiksi. Aivan mahtavia kappaleita, kannattaa tsekata! Genrerajat paukkuu. Andrew'n toisetkin projektit on aika loistavia (mm. Girl).
Tätä seuraavaa ei YouTube antanu embedata, kaikissa videoissa oli estetty se mahdollisuuus (Universal Music Japan ei vissiin tykkää siitä?) Mutta kappale on tässä ja se on siis Kataomoi 片想い japanilaiselta artistilta nimeltä Chara.
Lopuksi vielä japanilaisten Seamon ja Ayuse Kozuen Honey honey, vaikka tämä ei kauneudessa kilpaile samassa sarjassa, mutta on muuten yksi mun lempivideoista. Kappale on kylläkin kaunis!
Tulipa muuten huomaamatta japani-voittonen lista, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että tiedän tosi monia kauniita suomalaisia/länsimaisia musiikkivideoita, mutta huonosti tulee mitään mieleen kun yrittää varta vasten ajatella ja pääkoppaa setviä. Korealaiset ei todellakaan päässeet tälle listalle, koska niiden videot ei ole varsinaisesti kauniita vaikka silmää miellyttäisivätkin!
2010/03/05
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti